Kirjoittaja Tarja Taavo 23.08.2016 0

Työnohjaus on matka millä on alku ja loppu.  Näinhän me usein työohjauksesta puhutaan. Minulle Oulankajoella 26 km melonta on ollut jokakesäinen matka itseeni jo usean vuoden ajan. Joka kerta kun Kiutaköngään alta melontakaverin kanssa kanoottiin asetun, olen valmis kohtaamaan ne asiat mitkä eteen tulevat. 

Ennen matkaa on tehtävä monta päätöstä. Mille kohtaa tämä matka kalenterissa asettuu, saanko melontakaverin entä mahdollistaako kotitilanne minun oman ajan ottamisen juuri tähän kohtaan, vai tarvitaanko minua jossain muulla, ehkä tärkeämmässä kohtaa läheisteni elämässä. On huolella pakattava oikeat varusteet, sekä huomioitava että nuotiolla ei kaikkien ruokien valmistaminen ole ihan helpointa, ehkä ei edes mahdollista.

Oma pienuus

On ollut niitä vuosia, että vesi on matalalla, on ratkaistava kumpaa puolta saarta kiertää, jotta matka etenee, on oltava valmis myös hyppäämään pois kanootista pelkäämättä teräviä kiviä tai kastumista. On myös osattava mitoittaa omat voimavarat suhteessa itseen, mutta myös melontakaveriin. On osattava kunnioittaa luontoa ja sen voimaa säitten suhteen. Oman pienuutensa tuntee kun ukkosmyrskyn rintama lähenee lähenemistään ja rankkasade kastelee kalleimmatkin goretexit . Näinkin lyhyelle matkalle on siis valmistauduttava niin henkisesti kuin fyysisesti.

Rohkeus hypätä kanootista

Nämä kaikki asiat mielestäni toteutuvat myös työohjaussuhteessa. On tehtävä suunnitelma matkasta ja laadittava aikataulu miten on tarkoitus kulkea, on pidettävä itsestä huolta, jotta jaksaa kulkea sovitun matkan ohjattavan kanssa. Täytyy myös löytyä rohkeutta hypätä mukavuusalueelta jos matka ei etene. On siis otettava kengät pois ja hypättävä joskus jääkylmäänkin veteen ohjattavan kanssa. On uskallettava tunnistaa ja tunnustaa  oma tietämättömyys. On uskallettava mennä lähelle ohjattavaa, mutta yhtä tärkeää on tunnistaa se raja mikä ihmisten välillä on ”mie olen mie ja sie olet sie kuten meillä päin Tornionjokilaaksossa sanotaan. On hyvä pitää myös mielessä sanojen voima ja käyttää niitä säästeliäästi.

”Olen kolleegalta joskus kuullut sanonnan” Jos joku antaa sinulle neuvon ja toimit sen pohjalta, muista aina että sinä elät sen asian kanssa, eikä se joka antoi neuvon”

Kanootissa tämän voi kokea  konkreettisesti, toisen antama neuvo melontatekniikasta ei toimi ennen kuin olet sisäistänyt oman tavan käyttää melaa. Voi helposti toimia toisen tavalla mutta yhtä helposti löydät itsesi kivikolta.

Läsnäolo tässä ja nyt

Tärkeää on olla läsnä tässä hetkessä mutta vielä tärkeämpää on olla omassa kehossa läsnä ja pitää yllä herkkyyttä kuulla oman kehon viestejä. Jos emme ole läsnä voimme huomata, että ohjattavan tunteet ovatkin tulleet osaksi minun mieltä ja kehoa. Tärkeää on tunnistaa oman ajattelun taustateoria ja oltava valmis sitä tutkimaan myös kriittisesti omassa työnohjauksessa. Kanootissa läsnäolon herpaantumisen huomaa siitä, että suunta kääntyykin kohti pusikkoa tai huomaakin olevasi elkä edelle virtaavassa joessa, silloin kanootin suunnan pitäminen  näkemättä on vaikeaa.

Tänä vuonna sain ilokseni jakaa tämän matkan lapin alueen työnohjaajien kanssa. Vertaistapaamisissa on aina voimaa ja näinhän se on,  me kasvamme sosiaalisissa suhteissa  ihmisenä, mutta myös oma työnohjaajan ammatti-identiteetti sai vahvistusta ja monta ajatusta rikkaampana matkaan kohti tulevan syksyn ja talven koettelemuksia. Mitäpäs jo sinäkin saisit joskus rohkeuskohtauksen kuten yksi osallistujista ja lähtisit kanoottiretkelle, vaikka et ole koskaan nukkunut makuupussissa tai melonut Oulankajoella, tutkimaan niitä omia sisäisiä tuntemuksia.

Jaa artikkeli