Kirjoittaja Tarja Taavo 14.01.2018 0

Työnohjaus

 

Työnohjaus on usein väärinymmärretty sana, koska oikeastaan työnohjaus ei ole edes työnohjausta. Jo sana työnohjaus karkoittaa monia ihmisiä asian ääreltä, niinkin vahvasti, että ei edes löydy halua tutkia tai tutustua asiaan tarkemmin. Heti alkuun voin sanoa, että työnohjaaja ei  tule ohjaamaan sinun työtäsi, päinvastoin työnohjaaja auttaa sinua entistä paremmin ohjaamaan omaa työtäsi ja voimaan paremmin muutoinkin elämässäsi.

 

Aika moni on kuluneen vuodenkin aikana kysynyt minultakin ”mitä ihmettä sie teet työksesi ja mikä ihmeen työnohjaus? Eikä paljon aukea määritelmä, kun kerron ” Työnohjaus on oman  työn tutkimista koulutuetun työnohjaajan avulla ” tai työnohjaus on tila, aika ja paikka puhua työn herättämistä asioista ja tunteista ”.  Monesti nämä lauseet vain herättävät lisää kysymyksiä. Minun vastaukseni on sama kuin koskenlaskusta kanootilla tai joogatunnista, sinun pitää itse kokea mitä se on.

 

Työnohjaukseen lähteminen voi myös tuntua pelottavalta, erityisesti ryhmätyönohjaus työyhteisössä. Tulenko kuulluksi, ymmärretäänkö minut väärin tai tulenko puhuneeksi liikaa, paljastanko ehkä itsestäni jotain sellaista, mitä kadun myöhemmin. Siksi työnohjaus ei ole mikään pikaratkaisu, vaan säännöllinen pitkäkestoinen prosessi, missä mahdollistuu luottamuksen ja ymmärryksen syntyinen ryhmäläisten välillä ammattitaitoisen ja kokeneen työnohjaajan avulla. Sama luottamus on myös tarpeen yksilötyönohjauksessa työnohjaajan ja ohjattavan välillä.  Siksi suosittelenkin aina etsimään sitä sinulle sopivaa työnohjaajaa, jonka kanssa luottamuksen syntyminen mahdollistuu. Tässä prosessissa apuna sinulle on Suomen työnohjaajat ry.n rekisteri.

 

Työnohjaus on kuuntelemista, puhumista ja kuulemista

 

Kollegani sanoi aikoinaan minulle ” Jokainen esimies tarvitsee yhden luotettavan kuuntelijan”.

Yhdyn hänen lauseeseen ja lisään vielä, että kaikki me tarvitsemme yhden luotettavan kuuntelijan jo oman hyvinvoinnin kannalta.  Työssä vietetään iso osa vuorokaudesta ja työpäivään sisältyy paljon tapahtumia. Tapahtumia työtä tehdessä, tapahtumia työkavereiden ja asiakkaiden kanssa.  Jos työstä ja työpäivän aikana sattuneista tapahtumista tai tunteista ei ole kelle kertoa, alkaa mieli täyttyä likaa. Melko pitkälle me pärjäämme niin, että yritämme itse selvitellä työn herättämiä ajatuksia ja tunteita tai osaamme laittaa työpaikan ovi kiinni, emmekä tuo sieltä kotiin yhtään mitään. Mutta joskus vain asiat alkavat painaa, työ ei enää tunnu siltä oman unelman toteuttamiselta.  Työtehtävät lisääntyvät tai omat kyvyt eivät ole enää oikeassa suhteessa senhetkiseen työhön. Tulee tarve ja halu jakaa ajatuksia jonkun kanssa.

 

Työkaveri vai ystävä työasioiden kuuntelijana

 

Moni valitsee sen luotettavan kuuntelijan työkaverista, puolisosta tai ystävästä, mikä ei ole se paras vaihtoehto. Ensinäkin, jos työkaverin kanssa olet myös ystävystynyt ja olet tekemisissä vapaa-ajalla, kuormittaa työhön liittyvät keskustelut sinua tarpeettomasti, ja siihen mennyt aika on pois sinulta itseltä ja läheisiltäsi.  Entäpä sitten, kun ystävyys päättyykin, mitkä sen seuraukset ovat työyhteisössä, hoituuko työt sen jälkeen ? Usein nämä työajan jälkeen käydyt kahdenkeskiset keskustelut lisäävät myös klikkiytymistä työyhteisöissä. No entäpä, jos kuuntelijasi on puoliso, mikä vaikutus sillä on parisuhteeseen ja oletko taas saman asian äärellä, että työasiat sekoittuvat sinun vapaa- aikaasi ja tunkeutuvat vuoteeseen.

 

Entäpä sitten kun työsi on vaativaa ihmissuhdetyötä, kuuntelet ihmisten tarinoita tunnista ja päivästä toiseen, eikä ole paikkaa missä purkaa sitä pään sisäistä kuormaa tai paikkaa, missä testata omia ajatuksia.  Työsi voi olla muuten salaiseksi luokiteltavaa, tai toimit yrittäjänä. Asioita voi myös säilöä ja säilöminen on osa ammatillisuutta, mutta siinäkin tulee raja vastaan jossain kohtaa ja säilötä on hyvä tyhjentää.

 

Työnohjaus on matalan kynnyksen paikka

 

Työnohjaus on siis matalan kynnyksen paikka, missä voit saada jo muutamalla kerralla apua työtilanteeseesi tai työnohjauksesta voi tulla pitempi prosessi, missä luonnollisesti tapahtuu enemmän asioita.

Usein, kun minulta varataan aikaa, kuulen sanat ” mulla on niin monet asiat solmussa”. Näinhän se usein onkin, työ vie meidän kaikkien elämästä aivan liian suuren osan silloin kun työtä on. Silloin, kun on solmussa töiden kanssa, alkaa myös oma hyvinvointi muuttua pahoinvoinniksi ja ihmissuhteisiin tulee ongelmia. Vaikka työnohjauksessa painopiste on työssä, ei mielestäni työnohjauksessa voi rajoittaa työn ulkopuolista elämää kokonaan keskustelun ulkopuolelle. Työnohjaus ei kuitenkaan ole terapiaa, eikä lapsuuden lähteille lähdetä. Yrittäjien ja itsemaksavien kohdalla tilanne voikin olla toinen, eli lähdetään liikkeelle työnohjauksella ja tapaamiset jatkuu terapeuttisina keskusteluina, jos työnohjaajalla on terapeuttinen koulutus taustalla. 

Mitäpä jos sinäkin saisit rohkeuskohtauksen ja lähtisit kokeilemaan työnohjausta ja siitä saatua mahdollista hyötyä sinun elämässäsi.

Hyvää alkanutta työvuotta 2018  mielelläni toivotan Sauli Niinistön Uuden vuoden puheen lauseen muodossa teille kaikille lukijoilleni:

On erilaisuutta, ihmisillä on toisistaan poikkeavia taustoja, vakaumuksia ja tavoitteita, on oikeus olla eri mieltä. Ja sitä on osattava kunnioittaa, vaikka kuinka itse toisin ajattelisi”.

Näillä sanoilla pääsee jo todella pitkälle ja näitä taitoja voi oppia työnohjauksessa.

 

Lämmöllä Tarja <3

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jaa artikkeli