Kirjoittaja Tarja Taavo 23.10.2016 0

Suorittaessani aikoinani pedagogisia opintoja steinerkoulussa, sain kuulla eurytmiaopettajaltani erilaisen määritelmän työn ja vapaa-ajan suhteesta. ”Pyri, Tarja, tekemään työtäsi niin, että et ajattele olevasi jossain muualla kuin nyt olet, älä myöskään ajattele työtäsi työnä vaan osana olemistasi”.

 Jäin miettimään sanoja ja hämmennyin, sillä olin juuri oppinut työn rajaamisen ja ammatillisuuden merkityksen opinnoissani. Opettajan sanat jäivät pyörimään mieleeni, ehkä silloin jo oivalsin jotain työn merkityksellisyydestä, josta olen saanut myöhemmin lukea Frank Martelan Valonööri kirjasta.

Kun aloitin työnohjaajana toimimisen, kotiosoitteessa luki Utsjoentie, 99980 Utsjoki. Kerran kerroin etelän päähän postiosoitettani, kuului toisesta päästä ”eivätkö numerotkin jo lopu ”. Utsjoki on kaukana jopa kotikaupungistani Rovaniemeltä, saati Hangosta katsottuna. Työkomennukseni päättymisen jälkeen palasin takaisin Rovaniemelle ja jouduin valinnan eteen; jätänkö vuoden aikana solmimani työohjaussuhteen vai jatkanko heidän kanssaan. Yrittäjänä jouduin miettimään vastaustani ensin taloudellisista lähtökohdista. Muistaessani Eurytmiaopettajani sanat aloin miettiä toisenlaista tapaa tehdä työtä. Jos yhdistäisin työni suhteessa omaan olemiseeni, valinta onkin yllättävän helppo. Tämän oivalluksen jälkeen ilmoitin työyhteisölle, että jatketaan sopimusta, tulen käymään sovitusti 6-8 viikon välein. Näin on jatkunut 7 vuotta.

Miksi livenä eikä etänä?

Kertoessani toimialueestani työnohjaajana, saan usein vastailla kysymykseen; Etkö ole kuullut Skypestä? Skype on minulle tuttu, olen käyttänyt Arctic communicatoria ja ollut palavereissa Lyck-yhteyden kautta.  Mutta toistaiseksi E75- tien ajaminen eri vuodenaikoina ei ole korvaantunut millään virtuaalisella yhteydellä. Tietokoneen kuvaruutu ei ole saanut korvattua työnohjausistunnon järjestämistä tilassa, missä silmä voi keskustelun välillä viipyä kesällä virtaavassa Tenojoessa tai talvella lumipyryn tekemiä kuvioita ikkunassa ihaillen.

Organisointikykyni on aina ollut hyvä, olen taitavasti osannut täyttää kalenteriani ja sopia eri työtehtävien välille taukoja ja siirtymiä. Siksi noin kerran kuukaudessa kalenterissani lukee Rovaniemi – Sodankylä – Ivalo – Utsjoki – Ivalo – Sodankylä – Rovaniemi. Sovitulla viikolla, maanantaina, otan muistiinpanot ohjattavien osalta esille, kertaan edellisten tapaamisten sisällön, palautan mieleen tunnelman ja teen alustavan suunnitelman tulevasta tapaamisesta sekä pakkaan laukkuuni mahdolliset välineet ja tarjottavat (jos sattuu tussit tai teippi unohtumaan, sitä ei lähikaupasta Utsjoella saa tai sulkemisaika tulee vastaan).

Työnohjausmatkalla

Tiistaina lähden liikkeelle klo 6.30. Ensimmäinen pysähtyminen on parin sadan kilometrin päässä, jossa minua odottaa viiden naisen työryhmä sekä innostus ja kiitollisuus työnantajaa kohtaan siitä, että ovat saaneet säännöllisen työnohjauksen. Aloitamme työnohjauksen seisten tehtävällä viiden minuutin joogaharjoituksella. On yllättävän pysähdyttävää keskittyä hengitysharjoitukseen asanan kautta. Työohjauksen jälkeen on minun vuoroni olla kiitollinen ja tyytyväinen siitä, kuinka merkityksellisiä kohtaamiset samaa työtä tekevien kesken ovatkaan. Työryhmän jäsenten oivallukset voi astia omassa kehossa keskustelun lomassa ja kuulla, kuinka  edellisen tapaamisten oivallukset on jo viety työn sisältöön.

Matka jatkuu pysähtyen tuttuun ruokapaikkaan Ivalossa, sillä tästä eteenpäin ovat ruokapaikat harvassa. Seuraava tapaaminen on Ivalossa, verkostotapaamisen merkeissä, josta matka jatkuu Utsjoelle. Tähän työpäivään mahtui 2 tapaamista, merkityksellisiä molemmat.

Kellon ollessa 19.00 saavun tuttuun majapaikkaan Tenojoen rannalle. Sovitusti matkailuyrittäjä on laittanut avaimen sen mökin oveen, joka on minulle varattu. Tavarat sisään ja sauna lämpiämään. Saunaa odotellessa ehdin käydä pienen kävelyn Ellin polulla, on oman työnohjauksen aika itseni kanssa.Kävellessäni ihailen pieniä puolukan- ja variksenmarjan varpuja, jotka sitkeästi jaksavat kasvaa karuissa olosuhteissa tarjoten sen verran satoa, kun on tarpeellista. Alan asettautua paikallisten ihmisten rytmille, oma kaupunkilaisen rytmi saa väistyä täällä toimiessani. Illan ajatuksissa on kohtuullisuus ja sen merkitys

Läsnäolon taito

Keskiviikon työpäiväni alkaa 453 km päässä kotitoimistolta. Aloitamme ensimmäisen yksilötyönohjauksen luomukahvilla tai yrttiteellä.  Katson työnohjauksessa kokonaisvaltaisen asiakkaan kohtaamisen olevan yhtä merkityksellinen kuin oma teoreettinen viitekehykseni. Päivä jatkuu yksilöohjauksella ja päivän päättää ryhmätyönohjaus. Tahti näissä maisemissa on verkkaisempi, kohtaamiset kokonaisvaltaisempia ja itsekin olen tavallista läsnä olevampi myös itselleni. Täällä työnohjauksia ei juurikaan tarvitse aloittaa rauhoittavalla joogaharjoituksella, täällä ollaan läsnä siinä hetkessä, missä kulloinkin ollaan. 

Kello 16.30 kirjaan päivän tapahtumat lyhyesti, sitten on oman työohjaukseni aika. Tällä kertaa matkaan lähitunturiin haasteellisemmalle iltalenkille. En voi tänäänkään olla palauttamatta mieleeni eurytmiaopettajani sanoja työn merkityksellisyydestä. Tunnen löytäneeni rytmin työelämässäni, rytmin joka on tasapainossa itseni kanssa. Rytmi ei enää muodostu työajan ja vapaa-ajan vuorottelusta. Palaan majapaikkaani ja valmistaudun torstain työpäivään. Se pitää sisällään työyhteisön työnohjauksen.Kello 16.30 kirjaan päivän tapahtumat lyhyesti, sitten on oman työohjaukseni aika. Tällä kertaa matkaan lähitunturiin haasteellisemmalle iltalenkille. En voi tänäänkään olla palauttamatta mieleeni eurytmiaopettajani sanoja työn merkityksellisyydestä. Tunnen löytäneeni rytmin työelämässäni, rytmin joka on tasapainossa itseni kanssa. Rytmi ei enää muodostu työajan ja vapaa-ajan vuorottelusta. Palaan majapaikkaani ja valmistaudun torstain työpäivään. Se pitää sisällään työyhteisön työnohjauksen.

Työelämä ja elämäntyö

Torstaina minun työviikkoni päättyy, vai päättyykö sittenkään mikään. Ehkä vain jatkan rytmiäni elämässäni niin että minua vetävät puoleensa ystävä, pohjoisen luonto ja jäämeri. Tornion jokilaaksossa kasvaneena jaksan aina vain uudestaan viehättyä nousu- ja laskuveden vuorottelusta Jäämerellä. Siksi yhdistän tälle työmatkalle ystäväni ja kummityttöni kanssa retken Varanginvuonolle ja vanhoille sota-ajan raunioille. Näissä maisemissa asioiden ja olemisen merkityksellisyys saa uuden ulottuvuuden suhteessa tähän hetkeen.  Mielessä pyörii Katja Ketun Kätilö-romaanin tapahtumat ja ihmisten kohtaamiset näissä maisemissa.

Perjantaina lähden paluumatkalle, kiireettä taittuvat 453 km. Matkan aikana olen jäsentänyt niitä asioita, joiden äärellä olen olut kolme päivää. Sitten ajatukseni siirtyvät tulevaan viikonloppuun ja seuraavaan työviikkoon. Se tulee olemaan melko erilainen kuin tämä viikko. Työmatka työhuoneelleni on enää 2 km, joka taittuu leppoisasti pyöräillein. Vastassa on kaupungin hälinä, sekin on osa elämääni ja työelämääni, jos sitä voi erottaa elämästä.

Jaa artikkeli